Kelpaanko?
Armollisuuden kokeminen toisilta, tuo myös tunnetta että kaikesta selviää ja vaikka onkin haasteita, eivät ne määrittele sinua tai sinun arvoasi. Olemme samalla viivalla ja yhtä arvokkaita, jokaisella meillä on oma matkamme ja sen mukana tuomat kuormat ja haasteet ❤️
Kelpaanko minä tällaisena, riitänkö minä? Olenko tarpeeksi, olenkohan liikaa vai liian vähän? Teenkö tarpeeksi vai liian vähän? Entä jos en jaksakaan, kelpaanko siitä huolimatta? Mitä jos muut tietäisivät mitä elämässäni tapahtuu? Olen ihan epäonnistunut… en tiedä miten jaksan mennä eteenpäin, kukaan ei ymmärrä minua…Kaikilla muilla menee paremmin…
Monia ajatuksia ja kysymyksiä mitä varmasti monet meistä miettivät ajoittain. Meillä jokaisella on sisäinen tarve kuulua joukkoon ja kokea että me kelpaamme ja että meidät hyväksytään ❤️
Mutta entä jos meistä tuntuukin siltä että vaikka tekisimme mitä, tai olisimme miten päin vain, emme siitäkään huolimatta tunne kuuluvamme minnekään? Voimme kokea tietynlaista ulkopuolisuutta ja huonommuuden tunnetta ja vertailemme itseämme toisiin. Vertailun tie on aina vaarallinen ja yleensä myös valheellinen, sillä emmehän me todellisuudessa tiedä millaisia kamppailuja toiset käyvät tai ovat käyneet läpi elämässään. Ulkopuolisen silmin kaikki voi näyttää hyvältä. Jokaisella meistä on varmasti omat taistelumme ja pelkomme elämässä.
Mikä estää meitä olemasta sitä mitä olemme? Häpeä, syyllisyys, kriisit, mielenterveysongelmat ja muut vastaavat haasteet ja tunteet. Tietysti siinä on myös viisautta ettei kerro kaikille elämän mahdollisista haasteista, mutta mitä jos uskaltaisimme olla avoimia edes niille ihmisille joille pystymme? Ehkä se helpottaisi vertailua ja kokemusta siitä että olen huonompi kuin muut ja vain minulle käy näin. Entäpä jos vastoinkäymisistä ja elämästä ääneen puhuminen toisikin tunteen ja kokemuksen siitä, että minua ymmärretään, enkä olekaan ainoa kenellä on vaikeaa ❤️ Se voi avata myös toisille mahdollisuuden jakaa omista kipeistä kokemuksistaan❤️ Monien hymyjen takana voi usein olla myös kipua, menetystä ja tuskaa, mutta siitä huolimatta hymy on pysynyt huulilla ❤️ Kipu ja elämän tuomat haasteet voivat antaa meille ymmärrystä toisia kohtaan, opettaa armollisuutta itsellemme, mutta myös kanssakulkijoille ❤️ Toisaalta se voi myös satuttaa meitä liikaa ja tehdä meistä vihaisia ja katkeria 😔 Siitä huolimatta, uskon että jos me olisimme avoimempia ja rehellisempiä toisillemme, se lisäisi kokemusta siitä että sinä kelpaat ja riität ja kuulut meidän joukkoomme, juuri sellaisena kuin olet ❤️
Avoimuus tuo läpinäkyvyyttä ja se myös murtaa pelkoja ja häpeän tunnetta, mitä helposti koemme. Kun puhallamme yhteen hiileen ja jaamme elämämme toisten kanssa. Voin saada kokemuksen siitä että ehkä tästä selvitään, ja vaikka välillä onkin raskaampaa niin sentään on ihmisiä joiden kanssa jakaa tämä elämän taipale iloineen ja suruineen ❤️
Armollisuuden kokeminen toisilta, tuo myös tunnetta että kaikesta selviää ja vaikka onkin haasteita, eivät ne määrittele sinua tai sinun arvoasi. Olemme samalla viivalla ja yhtä arvokkaita, jokaisella meillä on oma matkamme ja sen mukana tuomat kuormat ja haasteet ❤️
P.s. Kyllä! Sinä kelpaat, juuri tuollaisena ❤️
